Tag Archives: ranska

Provinsin kautta kotia kohti

Ranska-päiväkirja: 8. päivä (19.4.2013)
img_0764

Eilen oli vika ilta Ranskassa, jonka seurauksena aamulla hieman ehkä väsytti, vaikka saimmekin nukkua huimat viisitoista minuuttia myöhempään kuin eilen! Bussi tuli hakemaan meidät hotellin vierestä ja pääsimme aloittamaan matkan kohti Provinsia, keskiaikaista kylää, joka on UNESCOn maailmanperintökohde. Parin tunnin matkalla osalle ehti tulla hieman heikko olo. Provinsissa joimme ehkä maailman pienimmät kupilliset kahvia ja istuskelimme aurinkoisessa säässä.

img_9756

img_0900

Jatkoimme matkaa Fontainebleauun, jossa tutustuimme Fontainebleaun palatsiin ja puistomaisemiin, jossa tepastelimme rikkaan elkein. Paikka oli aika samanlainen kuin muutkin paikat missä kävimme. Siellä tapasimme muun muassa uuden joutsenystävän.

img_0819

Lähdimme Paris-Orlyn lentokenttää kohti, hieman haikein tunnelmin, mutta fiilikset oli silti ihan 5/5. Bussimatkalla osa porukasta nukkui tai ainakin yrittivät nukkua, kun loput lauloivat innoissaan. Bussissa pidettiin myös esitelmiä ja suunniteltiin paluulennon muuttamista Mallorcan lentoon. Päädyimme kuitenkin valitettavasti Helsingin koneeseen.

img_9862

Nyt istumme koneessa ja muistelemme nopeasti mennyttä ja onnistunutta matkaamme, josta osa ei tosin muista juuri mitään… Kaikki rahat meni, mut ei oo fygest kii, köyhät kyykkyyn! Ristus mikä reissu, ethän sano! Äksdee megalol eikä tullattavaa, 5/5. Yolo.

img_0851

 

Pariisista Reimsiin

Ranska-päiväkirja: 7. päivä (18.4.2013)

img_04861

Tänään oli meidän viimeinen aamu Pariisissa. Pakkasimme laukut ja valmistauduimme siirtymään Pariisin rautatieasemalle, josta suuntamme jatkui luotijunalla Champagne-Ardennen alueella sijaitsevaan Reimsin kaupunkiin.

img_9593

Luotijuna Reimsiin kulki nopeimmillaan 320 kilometriä tunnissa, joten matka kävi nopeasti, vain 45 minuutissa. Pariisista ulos päästyämme mahtava kaupunkimaisema muuttui rauhalliseksi, harvaan asutuksi maaseuduksi.

img_0493

Puolen päivän aikaan kävelimme juna-asemalta uudelle hotellille. Uusi hotelli ylitti odotuksemme ja se oli erittäin hieno.

img_9614

Matkalla Reimsin katedraalille poikkesimme syömään kukin ryhmä omalle taholleen. Ruokailun jälkeen ryhmät kokoontuivat Reimsin katedraalille, joka oli hyvin samanlainen kuin Pariisin Notre Dame. Sää oli aurinkoinen, mutta melko tuulinen. Eipä se menoa haitannut.
 Reimsin katedraalin jälkeen matkamme jatkui Taun palatsiin, jossa tutustuimme seinävaatteisiin, Ranskan kuninkaiden patsaisiin, sekä muihin aarteisiin.

img_0515

Palatsikierroksen jälkeen jakauduimme taas ryhmiin. Iltapäivän vaihtoehtoina oli vierailu G.H. Mummin samppanjatehtaalla, kiertoajelu Reimsissä tai itsenäisesti tutustuminen kaupunkiin. Loppujen lopuksi kiertoajelu ei kuitenkaan toteutunut, josta olimme erittäin harmissamme.

img_9606

Illalla kokoonnuimme perinteiselle yhteiselle illalliselle. Se oli puheineen onnistunut. Kiitos kaikille, hyville, pahoille ja rumille. Opettajien kravatit jakoivat mielipiteet. = rumat :))

img_0539

img_05381

Yhä korkeammalle kiipeämme

Ranska-päiväkirja: 6. päivä (17.4.2013)

pariisi17-413

Lähdimme aamusta Eiffeliä kohti metrolla noin kello 9. Aamu oli hyvin lämmin ja aurinkoinen, mutta ehkä jopa liiankin kirkas. Jonossa ei tarvinnut kärvistellä turhan paljoa, sillä jono torniin oli aamusta olematon. Kävelimme torniin hiljakseen maisemia ihaillen viimeistä porrasta myöten. Maisemat olivat henkeäsalpaavat. Ainoana negatiivisena puolena oli valtavat turistirysät ja jonoissa ohittelu. Hissimatka huipulle oli erikoinen kokemus, koska hissistä näki ulos ja pieni korkeanpaikan kammo alkoi iskemään. Lipusta oli kuitenkin maksettu kokonaiset 6€, niin oli koko ajan pakko katsoa hissistä ulos kammoaan uhaten.

pariisi17-397

Otimme huipulla paljon kuvia ja vietimme siellä tovin maisemia katsellen.
 Hieman ennen kuutta suuntasimme Père-Lachaisea kohti. Syöksyimme läpi Pariisin kujien Jim Morrisonin haudan näkemisen innoittamana, mutta epäonneksemme hautausmaan portit olivat menneet vain muutamia minuutteja ennen saapumistamme kiinni, joten istahdimme läheiseen kahvioon hetkeksi. Kahviossa ryhmämme runoili runon, joka menee seuraavasti:

Löysin tosi rakkauden
keltainen ruusu
kurjet lentävät
siniset farkut haalistuvat
muurit murenevat
koreat kuolevat
täällä odotamme

Kävimme Eiffel-tornin jälkeen musée d’Orsayssa ja osalta porukasta jäi suurin osa museosta näkemättä uupumuksen takia. Sisäänkäynnillä oli upeita veistoksia ja patsaita. Museon jälkeen oli vapaa-aikaa ja jakauduimme ryhmiin. Ryhmät menivät muun muassa shoppailemaan, kävelemään raukkauden sillalla, ostamaan tuliaisia, syömässä ja väsyneimmät menivät museosta suoraan hotellille.

Viimeinen ilta Pariisissa ja haikeat fiilikset kaikilla. Huomenna Reimsiin junalla! :)

 

Versaillesin ihmetyksiä

Ranska-päiväkirja: 5. päivä (16.4.2013)

img_0013

Tänään lähtö oli 8.30 eli puoli tuntia aikaisemmin kuin muina aamuina. Luultavasti siitä johtuen kaikki olivat unenpöpperössä ja lukittautuivat ratikkaan. Ne muutamat, jotka olivat saaneet aamukahvinsa ajoissa ehtivät ulos, mutta joutuivat odottamaan, että loput 99% porukastamme saivat ovet auki. Lopulta vaihdoimme ratikkaa ja päädyimme junaan, jolla matkasimme Versaillesiin. Siellä tapasimme lentokoneesta tutut Tampereen cheerleaderkauhukakarat, jotka vetivät aika hyvän esityksen Versaillesin sisäpihalla. Heillä oli kuitenkin hyvänä kilpavastustajana Tuusulan lukion dreamteam, joka veti gangam stylea.

img_0140

Kun jonotimme Versaillesiin turistit kiilasivat eteemme ja kiitos tämän hermot menivät entistä kireämmälle pitkässä ja kuumassa jonossa. Tosin saimme kuulla, että Suomi on parempi paikka asua, koska Miamissa on liian kuuma. Turvatarkastuksen piippailun jälkeen olimme linnassa eikä sen sisälläkään yhtään viileämpi meno ollut, kun kaikki vierailijat hengittivät niskaan.

img_0059

Mielenkiintoisten asioiden, kuten Ludvigin vaatteiden ja linnan aarteiden kuvaaminen oli kielletty, joten täytyi tyytyä huonekalujen kuvaamiseen. Sorsat olivat isompia kuin Suomessa. Ludvig XVI oli vakavasti tossun alla ja Veeralla oli croisantti laukussa. Ludvig XVI: n papalla taas oli napoleonkompleksi. Versaillesin pululla oli syöpä jalassa. Puisto taas oli sellainen, joka löytyy jokaisen Suomalaisen takapihalta eli vaivaiset 1070 hehtaaria (haista sarkasmi). Olikohan suihkulähteisiin sekoitettu muutakin kuin vettä, kun ne alkoivat zumbaamaan musiikin alkaessa soimaan. Patsaiden intiimialueet olivat sensuroitu melko tehokkaasti ja niiden varpaita oltiin syöty.

img_0153

img_0084

Mona Lisaa ja Coco Chanelia tutkimassa

Ranska-päiväkirja: 4. päivä (15.4.2013)

img_8147

Aamulla hieman kankean herätyksen jälkeen hilpaisimme lähi-boulangerieen tuhlaamaan vähäisiä ropojamme ranskalaisiin herkkuihin.

Syöminkien jälkeen suuntasimme kohti oman kotikulmamme lähimetroa Porte de Montreuilia. Pääsimme käyttämään upeita metrosuunnistustaitojamme vaeltaessamme kohti Louvren upeaa mahtavuutta. Yhden pysähdyksen jälkeen olimme perillä. Louvren sisäpihalla jonotimme hetken sisäänpääsyä lasipyramidiin.

img_8841

Louvressa ihmettelimme eri aikakausien taidetta nelisen tuntia. Parasta oli eri taidetyylien monipuolisuus. Mielenkiintoista oli myös istua taulujen eteen ja analysoida niiden symboliikkaa. Välillä piti tietysti tankata ylihinnoitelluissa kahviloissa.
Vapaa-ajan jälkeen kokoonnuimme maailman ehkä kuuluisimman taulun Mona Lisan luona. Jokainen kävi ihmettelemässä tuota kuuluisaa hymyä valtavan turistijoukon kanssa. Kuvia sai vain käyttämällä kyynärpäätaktiikkaa.

img_8932

Mona Lisan tutkiskelun jälkeen kuljimme rauhalliselle katetulle sisäpihalle. Siellä kuulimme esitelmät Mona Lisasta ja Coco Chanelista. Maailman kuuluisimmassa taidemuseossa vierailu oli todella onnistunut reissu.
 Esitelmien jälkeen porukka hajaantui oman kiinnostuksen mukaan neljään eri joukkoon. Ensimmäisen ryhmän kohde oli presidentin massiivinen asunto Champs-Elysèesilla. Tämä ryhmä lisäksi tutustui ranskalaiseen shoppailukulttuuriin.

img_8937

Toinen ryhmä syventyi ranskalaisen filosofian pariin nostalgisissa (joskin hieman opiskelijakukkarolle tyyriissä) katukahviloissa.
 Kolmannen ryhmän kiinnostus kohdistui ranskalaiseen muotiin ja näin ollen Champs-Elysèesille. Tämä ryhmä vietti aikaansa tutustumalla esimerkiksi Musee de Parfumesin.
Viimeinen muttei suinkaan vähäisin joukko tutustui Picasso-museoon Maraisin alueella. Museo tosin oli valitettavasti suljettu, mutta katukuvasta löytyi senkin edestä ihmeteltävää.
 Ryhmien saavuttua hotellille, kertasimme yhdessä päivän tapahtumia. Kukin ryhmä kertoi vuorollaan seikkailuistaan.

img_8868

Tulevia asuntoja etsimässä

Ranska-päiväkirja: 3. päivä (14.4.2013)

capture7

Aamu alkoi kroissanttiparilla ja kupilla kahvia. Tyytyväisinä herkullisen aamiaisen jäljiltä lähdimme jälleen matkaan ensimmäisenä kohteenamme Notre Dame. Meidän äitimme oli jylhyydessään mahtipontinen ja kirvoitti sieluistamme kunnioituksen nöyrää sävelasteikkoa.

capture1

450 rappusta, vain niin pieni matka taivaaseen! Vaikka vesinokkapatsaiden ilkeä katse yrittikin tiputtaa meidät alas, onnistuimme sydäntämme kalvavasta kauhusta huolimatta pääsemään ylös. Emme olleetkaan taivaassa, vaikka näköala oli huikea. Olimme kuitenkin taivaallisen tunnelman pauloissa nauttiessamme kauniiden rakennusten ja sinisen taivaan fantastista kirjoa.

capture4

capture3

Kirkkoon jonottaessamme yritin pitää esitelmääni Ranskan vallankumouksesta mutta itse Jumala esti aikeeni nostattamalla taivaallisen melun kellojen ja liikenteen äänistä. Sainte-Chapellen kirkko oli seuraava paikka, jossa pääsimme uudestaan kosketuksiin Jumalan kanssa. Ikkunoiden värikirjossa uidessamme ärsyyntyminen kasvoi. Vaikka opettajamme yrittivätkin kiduttaa meidät nälkäkuoleman partaalle, järjestimme oman mellakkamme ja pääsimme syömään! Mellakointi ei ollut kovinkaan suurta, koska opettajien kylmistä sydämistä löytyi sentään pieni lämmön kipinä. Oliko heillä oikeasti sydän, vai oliko heidän oma nälkänsä syy tähän hellyyteen?

capture2

Kävimme syömässä ja ruoka oli maittavaa. Kiertelimme latinalaiskortteleissa, jotka koin inspiroiviksi, ulkomuodoltaan viehkeiksi ja myös hiukan terapeuttisiksi. Rakastuin tähän osaan Pariisista ja uskon, etten ole ainoa.

capture6

capture5

Tällä hetkellä istumme Luxembourgin puistossa ja Ranskan senaatin rakennus (muutaman oppilaan tuleva luksuslukaali), komeilee edessämme. Tunnelma on rauhallinen ja levollinen. Tänne voisi tulla kirjoittamaan biisien sanoituksia. Tässä puiston penkillä voisi istua vaikka koko illan. Nyt kun Valterkin on saanut Suvin ja Samin kanssa esitelmänsä esitettyä, suuntaamme takaisin hotellille. Osa oppilaista on siellä jo, osa on tutustumassa eksistentialistisiin kahviloihin. Jättäkäämme sivistys taaksemme, ja palatkaamme suloiseen murjuumme, joka viikon ajan toimii kotinamme.

capture

Pariisin tunnistaa patongista

Ranska-päiväkirja: 1. ja 2. päivä (12.-13.4.2013)

riemukaari

Ekat hetket kentällä,
”uuden maailman” vilinässä,
oudot kielet,
uudet ihmiset,
ihmeelliset tavat,
erilaiset tottumukset.
Ilma aivan erilainen,
kuin kotona vielä talvinen,
matkaan kohti kulttuuria,
kokonaan aivan uutta,
avoimin mielin;
erilaisin kielin;
siihen lähdemme tutustumaan.

Saavuimme Pariisiin vähän ennen kahdeksaa. Lentoaseman ravintolat olivat jo kiinni lukuun ottamatta McDonald’sia, jonne suurin osa ryhmästä riensi nälkäisenä. Hyvä ensikokemus Ranskasta! Hotellille lähdimme neljän tilamersun kiidättäminä. Juuri ennen kuin saavuimme hotellille havaitsimme miehen kulkemassa kadulla vain patonki kourassa – tiesimme tulleemme Pariisiin.
 Hotelli oli pieni eikä kovin hääppöinen. Mitä nyt kahden tähden hotellilta voi odottaa? Onneksi emme tule viettämään täällä paljoa aikaa, sillä ohjelmamme on hyvin tiivis. Hotellin aamupala oli sentään kohtuullinen. Nutellaa löytyi, NAM!
 Aamulla lähdimme yhdeksältä liikkeelle.

montmarte

Ensimmäinen kohteemme oli Montmarte, jonka kuuluisimpia nähtävyyksiä ovat Moulin Rouge ja Sacre Coeur, jota varten meidän täytyi kiivetä korkealle kukkulalle. Oli ihanaa päästä viimein näkemään Pariisia ja sen kauniita maisemia! Sacré Cœurin jälkeen meillä oli hetki aikaa käydä syömässä ja alueen lukuisissa tuliaisliikkeissä.

montmarte-1

Sen jälkeen suuntasimme kohti Champs-Élyséesiä. Metrossa oli ahtaampaa kuin aamulla. Jäimme pois Charles de Gaulin asemalla ja huomasimme nousseemme keskelle ihmisvilinää.
 Siirryimme syrjempääna kuuntelemaan taas yhtä esitelmää – itse asiassa Riemukaaresta (Arc de Triomphe), joka kohosi edessämme.

pauliina

Tämän jälkeen osa porukasta päätti mennä käymään Riemukaaren huipulla katsomaan minkälaiset näkymät se tarjoaisi Pariisista. Päästääkseen Riemukaaren päälle oli kiivettävä 240 kapeaa porrasta. Vaiva oli kyllä sen arvoinen. Riemukaaren tutkailun jälkeen vuorossa oli esitelmä Champs-Élyséestä ja sen jälkeen käppäily puistokadun toiseen päähän Concorden aukiolle, jonka keskellä kohosi huikea obeliski.

riemukaari-pc3a4c3a4ltc3a4

Aukiolla keskustelimme siitä, kuinka Ranskan suuren vallankumouksen aikoihin tuhannet menettivät päänsä giljotiinissa, mukaan lukien Ludvig XVI ja Marie Antoinette.
 Seuraavana kohteena oli Madeleine-kirkko. Temppeliltä näyttävä rakennus kätki sisäänsä katolisen kirkon, jota ei ulkoapäin uskoisi. Tila toimi lähinnä sateensuojana parikymmentä minuuttia ennen lähtöä takaisin hotellille päin. Matkalla takaisin metrossa kohtasimme kaksi miestä, jotka tanssivat musiikin tahtiin metron pylväitä hyväksikäyttäen. Tämän ansiosta matka sujui melko nopeasti ja lopulta olimme jo kotipysäkillä. Pidimme pienen palaverin hotellin aulassa ja kaikki lähtivät omiin suuntiinsa; kauppoihin ostamaan kolmioleipiä, ravintoloihin syömään aterioita tai jäivät hotellille juttelemaan ystävien kanssa ja nukkumaan.

riemukaari-2

mylly