7.4 Perjantai ja viimeinen päivä Itävallassa

Päivä alkoi myöhemmällä herätyksellä kuin yleensä, sillä päivähän oli myös minun vastuullani, heh. Aamupala oli nopea mutta herkullinen. Täksi päiväksi oli luvattu sadetta, mutta meitä onnisti jälleen kerran ja sateelta vältyttiin.

Aamupalan jälkeen lähdimme kävellen Mozartin suvun asuinpaikkaan. Meillä ei ollut opasta vaan käytimme kuuntelulaitteita. Talo oli suuri, 3 kerroksinen. Narisevat lattiat sekä noin 100 kuuntelukohdetta saivat  ainakin minut tuntemaan itseni kotoisaksi. Tosi moni meistä osti tuliaisia ja matkamuistoja kotiin vietäväksi.

Seuraavaksi kävelimme Tonavan toiselle puolelle, Mozartin synnyinkotiin. Talo oli kivinen sekä todella vanha. Tilat olivat tosi pieniä ja olimme taas onnekkaita vähäisestä ihmismäärästä. Talossa oli mahdollisuus ihastella Mozartin omistamia ja käyttämiään esineitä. Yhdessä seinässä oli myös sukupuu, josta monelle meistä tuli yllätyksenä hänen suvunsa suuruus.

Meidän loistavat opettajat veivät meidät talokiertelyjen jälkeen kahville ja Sacherkakulle. Kahvila sijaitsi synnyinkodin sisäpihassa ja oli pieni sekä omisti omanlaisensa tuoksunsa.

Kakkupalan ja kahvin jälkeen meillä alkoi vapaa-aika, sillä tämähän oli meidän viimeinen päivä. Minä ja muutama muu suuntasimme kaupoille tuhlaamaan viimeisetkin rahat, tietenkin. Loppupuolella koko viikon väsymys valtasi meidät kaikki ja suuntasimme hotellille, missä bussi lentokentälle odottikin meitä jo.

Matka kokonaisuudessaan oli vauhdikas sekä kulttuuritäyteinen. Sain paljon uusia näkökulmia asioihin sekä suuren ja mieluisen kokemuksen. Uskon, että jokainen meistä viihtyi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *