Tiistai 4.4 neljäs ja viimeinen päivä Wienissä

Neljäs aamu Wienissä alkoi hyvin mielin. Aamiaisen jälkeen kokoonnuimme kaikki hotellin eteen kuuntelemaan päivän suunnitelmista ja kohteista. Tiedossa oli kuuluisa Belvederen palatsi, Albertina house ja luonnonhistoriallinen-tai kulttuurihistoriallinen museo.

 

Pian matka alkoikin päivän vetäjien johdolla. Saavuimme Belvederen linnaan, jossa ryhmä pääsi kiertelemään linnan näyttelyitä ja nähtävyyksiä.

Belvederen linnan kiertelyn jälkeen oli aika lähteä lounaalle. Lounaan aikana osa ryhmästä ehti käydä myös ostoksilla ja istua lähistössä olevassa puistossa.

Lounaan jälkeen ryhmä kerääntyi sovittuun aikaan Albertina housen eteen, josta siirryttiin sisälle näyttelyyn. Näyttelyssä oli näytillä monien kuuluisien henkilöiden maalauksia kuten    esimerkiksi. Pablo Picasson teoksia.

 

Kierrettyään Albertina Housen ryhmä jatkoi matkaansa kohti luonnon- ja kulttuurihistoriallista museoa.

Matkaan tuli kuitenkin mutka! Vasta museon ovilla ryhmä ja opettajat huomasivat, että sisäänpääsy ei ollutkaan mahdollista. Museot ovat suljettuja tiistaisin, joten ryhmä joutui luopumaan ajatuksesta, että he pääsisivät näkemään museon nähtävyyksiä.

Ryhmä ryntäsi suoraan kaupungin kaupoille syömään ja shoppailemaan. Olihan tänään viimeinen päivä kauniissa Wienissä!

Huomena matka jatkuukin bussilla heti aamulla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *