Arkkitehtuuria parhaimmillaan

Espanja-päiväkirja: 4. päivä (4.5.2014)

20140504_110132

Aamu alkoi myöhästelyllä, sillä muutama oppilas nukkui pommiin ja aikaa ei ollut paljoa. Onneksi lopulta asia saatiin selvitettyä ja päivän ohjelma lähti käyntiin. Päivän ainoa kohde oli La Sagrada Familia -kirkko, jonne kuljimme metrolla sekä opimme samalla kulkemaan niillä rakkaan opettajamme johdolla. Kun vihdoin pääsimme kirkolle, näimme ensimmäisenä valtavan pitkät jonot sekä valtavat ja koristeelliset tornit. Onneksi opettajamme olivat onnistuneet hankkimaan liput aiemmin, joten emme joutuneet jonottamaan. Kirkko ylitti kaikki odotuksemme ja arkkitehtuuri oli jotakin aivan upeaa. Lyhyen kohde-esittelyn jälkeen astuimme sisään valtavaan kirkkoon, jonka nähtyämme pidimme lyhyen tauon. Tauon jälkeen kävimme vielä katsomassa La Sagrada Familian alla sijaitsevaa kryptaa, jossa sijaitsi myös kirkon suunnittelijan Antoni Gaudin hauta. Tämän jälkeen pari joutui jättämään leikin kesken ja palaamaan hotellille.

20140504_095652

La Sagrada Familian jälkeen kiertelimme katsomassa kauniin Barcelonan vaihtelevaa arkkitehtuuria. Sen jälkeen aloitimme vapaa-iltamme Casa milán kohdalta. Ryhmä jakautui eri puolelle Barcelonaa, osa Tibidabo vuorelle ja/tai Parc Güelle puistoon ja loput viettivät vapaa-iltansa oman mielensä mukaan. Itse vietimme aikamme shoppailen Maremagnumin ostoskeskuksessa, jonne kävellessämme bongasimme Antoni Gaudin suunnitteleman Casa Batllón.

20140504_120100

Päivän päätyttyä monien jalat huutavat tuskasta ja odotamme innolla huomista matkaa Tarragonan kaupunkiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *